Asumismenot

Kun muutat omaan kotiin, menosi kasvavat. Asumismenoihin kuuluu paljon muutakin kuin vuokra (tai lainanlyhennys ja yhtiövastike, jos asut omistusasunnossa). Jo siinä vaiheessa, kun etsit asuntoa, kannattaa miettiä mitä muita kustannuksia on odotettavissa. Tee laskelma kuukausittaisista tuloistasi ja menoistasi etukäteen – silloin tiedät, kuinka suuri osa tuloistasi voi mennä asumiseen. Esimerkkilomakkeita budjetin tekoon löydät esimerkiksi Marttojen sivuilta. Myös Nuorisoasuntoliiton budjettilaskuria kannattaa kokeilla.

Pakollisia ja toistuvia asumisen menoeriä ovat esimerkiksi:

  • Vuokra: vuokrien määrät vaihtelevat todella paljon. Yksiöstä kannattaa varautua maksamaan vuokraa 300–600 euroa kuukaudessa.
  • Mahdolliset lainanlyhennykset ja korot
  • Kotivakuutus: vakuutuksen hinta riippuu vakuutuksen tarjoajasta ja asunnon sijainnista ja pinta-alasta. Yksiössä kotivakuutukselle tulee hintaa 5-10 € kuukaudessa.
  • Sähkö: sähkön hinta määräytyy kulutuksen mukaan. Sähkölasku on yksiössä noin 20 euroa kuukaudessa. Jos on säästäväinen, summaa saa hieman pudotettua. Jos käyttää paljon erilaisia sähkölaitteita, sähkölasku on vastaavasti suurempi. Opiskelija-asunnoissa sähkö sisältyy usein vuokraan.
  • Vesi: vesimaksu on 10–20 euroa kuukaudessa/henkilö. Joskus vesimaksu sisältyy vuokraan.
  • Televisiolupa: maksu on pakollinen kaikille niille, joiden asunnossa on televisio. TV-lupa maksaa noin 20 euroa kuukaudessa.

Lähde: www.asumisenabc.fi

Muistathan, että edellämainittujen toistuvien asumismenojen lisäksi on otettava huomioon myös mahdolliset kodinkone- ja sisustushankinnat sekä mm. ruoka-, puhelin-, nettiyhteys-, liikenne-, vaate-, harrastus-  ja terveydenhoitomenot.

Jos olet opiskelija tai tulosi ovat pienet, voit saada tukea vuokranmaksuun – lue lisää aiheesta Neuvola.infon Tukea asumiseen -sivulla!

Linkit