Ehkäisy ja turvaseksi
Kun tuntee olevansa valmis harrastamaan seksiä, on oltava myös valmis puhumaan etukäteen siihen liittyvistä asioista, kuten ehkäisyvälineistä. Turvaseksi tarkoittaa raskauden ehkäisyn lisäksi myös sukupuolitaudeilta suojautumista. Apua ehkäisyasioihin saa mm. terveyskeskuksesta, neuvolasta, kouluterveydenhoitajalta tai opiskeluterveydenhuollosta sekä Nuorten palvelupiste Nupista.
Ehkäisyvälineet
Kondomi on ehkäisyvälineistä ainoa, jolla voi suojautua raskauden lisäksi myös sukupuolitaudeilta. Tilapäisissä sukupuolisuhteissa kondomi on aina tarpeen, vaikka raskauden ehkäisy olisi hoidettu esimerkiksi ehkäisypillereillä. Kondomin oikea käyttö kannattaa opetella hyvin jo etukäteen; ohjeet (pdf) saat esimerkiksi Aidstukikeskuksen sivuilta.
Mikäli parisuhde on pitkä, voi ehkäisyyn harkita kondomin sijasta jotain muuta välinettä, kuten yhdistelmäehkäisypillereitä, ehkäisyrengasta, -laastaria tai kierukkaa. Ennen kondomista luopumista suhteen molempien osapuolien kannattaa kuitenkin käydä varmuuden vuoksi sukupuolitautitesteissä; useat sukupuolitaudit saattavat olla oireettomia, joten tautia voi kantaa tietämättäänkin. Sukupuolitautitesteihin hakeudutaan ensisijaisesti omalle terveysasemalle tai koulu- tai opiskeluterveydenhuoltoon.
Ensimmäiset ehkäisypillerit, ehkäisylaastarit tai -renkaat voi saada ilmaiseksi kuuden kuukauden ajan kouluterveydenhoitajalta tai opiskeluterveydenhuollosta.
Jälkiehkäisy
Jos ehkäisy pettää, esimerkiksi kondomi menee rikki, tai mikäli ehkäisy on unohtunut kokonaan, on syytä hankkia jälkiehkäisypillerit mahdollisimman nopeasti. Tällä hetkellä apteekista on saatavilla kahdenlaisia jälkiehkäisytabletteja: Norlevo-jälkiehkäisypillerin saa yli 15-vuotias ilman reseptiä apteekista, tätä nuoremmat tarvitsevat lääkäriltä reseptin. Norlevo pitää ottaa viimeistään 72 tuntia yhdynnästä. EllaOne -jälkiehkäisypillerin saaminen edellyttää lääkärin kirjoittamaa reseptiä iästä riippumatta. EllaOne tulee ottaa viimeistaan 120 tuntia (5 päivää) yhdynnästä.
Raskaus
Raskauden mahdollisuus on olemassa aina, kun nainen ja mies ovat yhdynnässä ilman ehkäisyä, tai jos esimerkiksi kondomi hajoaa. Myös silloin, kun siittiöitä pääsee emättimeen jollain muulla tavalla, on raskaus teoriassa mahdollinen.
Jos olet ollut yhdynnässä ja kuukautiset ovat myöhässä, kannattaa tehdä raskaustesti. Testi tehdään virtsanäytteestä. Kotona tehtäviä testejä saa apteekeista ja suuremmista marketeista. Testin voi käydä myös teettämässä omalla terveysasemalla tai pyytää kouluterveydenhoitajalta apua testin tekemiseen.
Raskaustestin voi tehdä heti, kun kuukautiset ovat myöhässä. Jos testi näyttää negatiivista, mutta kuukautisia ei edelleenkään tule, kannattaa tehdä uusi testi viikon kuluttua – kannattaa myös olla yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan, opiskeluterveydenhuoltoon tai omaan terveysasemaan.
Jos itse tehty raskaustesti näyttää positiivista, ota heti yhteyttä lääkäriin tai neuvolaan. Jos olet raskaana, sinulla on kolme vaihtoehtoa: synnyttää ja kasvattaa lapsi, synnyttää ja antaa lapsi adoptoitavaksi tai raskauden keskeytys eli abortti.
Lähde: www.vaestoliitto.fi
Lisää tietoa ehkäisyvälineistä, sukupuolitaudeista ja raskaudesta saat Väestöliiton nuorten sivuilta.
Linkit
- Terkkari.fi -nuorten terveysportaalisssa voit mm. kysyä nimettömänä terveydenhoitajalta mieltä askarruttavista asioista.
- Terveystietoa A-Ö -sivusto on Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön kokoama terveystietopankki opiskelijaikäisten terveyteen liittyvistä asioista.
- Tartuntatautiliiton sivuilta löydät tietoa eri sukupuolitautien tartuntatavoista, oireista ja hoidosta.
- Aids-tukikeskuksen nuorten sivuilla voit testata seksitietosi.
- Suorita kondomiajokortti Suomen Punaisen Ristin sivuilla!




