Opintojen rahoitus
Päätoimiset opiskelijat rahoittavat opiskeluaan useimmiten Kansaneläkelaitoksen eli Kelan myöntämällä opintotuella. Moni käy myös töissä opintojen ohella ja kesäisin. Lisäksi opintojen rahoittamiseen on mahdollista hakea erilaisia apurahoja ja stipendejä.
Opintotuki
Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta. Opintotukea voi saada 17 vuotta täyttänyt opiskelija päätoimisiin opintoihin lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa tai korkeakoulussa. Opintotuen määrä vaihtelee oppilaitoksen sekä opiskelijan iän ja asumismuodon mukaan. Siihen vaikuttavat myös opiskelijan omat tulot ja joissain tapauksissa vanhempienkin tulot. Voit selvittää mahdollisuutesi saada opintotukea ja laskea arvion opintotukesi määrästä Kelan Opintotuki-laskurilla.
Opintolaina on valtion takaama laina, joka pitää maksaa takaisin. Lainaa ei ole pakko ottaa. Opintolainaa voi hakea pankista sen jälkeen, kun lainalle on hakenut valtiontakauksen Kelalta tai yliopiston opintotukilautakunnalta. Opintolainan kuukausittain nostettavissa oleva määrä riippuu iästäsi ja oppilaitoksestasi. Lisätietoa opintolainasta saat Kelan sivuilta.
Opintotukea voi saada vain opiskelukuukausilta. Kesäkuukausien aikana opintotukea voi saada vain, jos opiskelee kesällä päätoimisesti ja on oikeutettu kesäopintotukeen.
Opintojen rahoittamiseen liittyvistä asioista voit kysyä lisätietoja Kelan paikallistoimistosta. Kaikki opiskeluun liittyvät asiat voi hoitaa myös Kelan verkkopalvelussa verkkopankkitunnuksien avulla.
Koulumatkatuki
Koulumatkatukea voidaan myöntää lukio-opintoihin tai ammatilliseen peruskoulutukseen päivittäisten matkakustannusten korvaamiseksi. Tietoa koulumatkatuen myöntämisen ehdoista ja tuen hakemisesta saat Kelan sivuilta.
Ateriatuki
Korkeakouluopiskelijat ovat oikeutettuja alennukseen opiskelija-aterian hinnasta ruokaillessaan ravintoloissa, jotka ovat ateriatuen piirissä. Alennushintaisen aterian saa näyttämällä voimassa olevaa opiskelijakorttia tai Kelan ateriatukikorttia.
Lähde: www.kela.fi




