Puolueet ja vaalit

Puolueet

“Puolueella tarkoitetaan oikeusministeriössä pidettävään puoluerekisteriin merkittyä rekisteröityä yhdistystä. Puolueet ovat aatteellisia yhdistyksiä, joiden varsinaisena tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen. Puolueen jäseneksi liitytään yleensä puolueen paikallisyhdistyksen kautta.

Poliittisia puolueita on ollut Suomessa noin sadan vuoden ajan. Vuoteen 1969 asti puolueiden asema oli epävirallinen. Puolueet saivat virallisen aseman vuonna 1969 säädetyn puoluelain (10/1969) myötä.

Puolueiden vaaliohjelmia ja puolueohjelmia on koottu Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Vaalimaatti-tietokantaan.”

Yleistietoa vaaleista

“Suomessa valitaan yleisillä vaaleilla

  • eduskunta,
  • tasavallan presidentti,
  • kuntien valtuustot sekä
  • 13 jäsentä Euroopan parlamenttiin.

Suomen vaalilainsäädännön perusta luotiin 1900-luvun alussa. Vuonna 1906 annettiin Suomen suuriruhtinaanmaan valtiopäiväjärjestys ja Suomen suuriruhtinaanmaan vaalilaki, joiden mukaan toimitettiin ensimmäiset eduskuntavaalit vuonna 1907.

Ensimmäinen kunnallisvaaleja koskeva laki annettiin vuonna 1917 ja ensimmäiset kunnallisvaalit toimitettiin vuonna 1918. Suomen ensimmäisen presidentin valitsi eduskunta vuonna 1919 ja vuonna 1922 annettiin laki tasavallan presidentin valitsijamiesten vaaleista.

Vuonna 1994 presidentti valittiin ensi kertaa suoralla, kaksivaiheisella kansanvaalilla. Suomen liityttyä vuoden 1995 alusta Euroopan unioniin pidettiin ensimmäiset europarlamenttivaalit kunnallisvaalien yhteydessä vuonna 1996.

Ahvenanmaan maakunnassa toimitetaan omat maapäivä- ja kunnallisvaalit joka neljäs vuosi eri aikaan kuin muualla Suomessa (www.val.ax).”

Lähde: www.vaalit.fi

Linkit